Helmikuussa oltiin vielä pentuja

Näyttää koiratanssilta, mutta tarkoitus
oli ottaa poseerauskuva koko sisarus-
parvesta. Bensonilla oli hauskaa
muutenkin, ainakin agilitykentällä.
 
Helmikuu aloitettiin Lempäälässä Kooikerhondjeyhdistyksen
järjestämillä pentutreffeillä alle vuoden ikäisille pennuille.
Kaikki viime kevään Roosnell-pennut Iitaa lukuunottamatta
olivat mukana. Iitalla oli ensimmäiset juoksut, joten hän joutui
jäämään kotiin.

Treffeillä tutustuttiin erilaisiin koiraharrastuksiin, kuten
koiratanssi, rally-toko, agility ja näyttelyt sekä lopuksi tutustuttiin koiran lihashuoltoon.
Sain kokeilla Ilon esittämistä näyttelyssä, ja siitä
syntyikin ajatus viedä poika näyttelyyn.




Tosi nopeasti aika menee, nämäkin lapset ovat jo aikuisia kooltaan, vaikka muuten ovatkin ihan kakaroita vielä.  Pojat vähän ärhentelivät toisilleen, semmoista nuoren miehen uhoamista. Molemmat pojat tykkäsivät pikkusisko Lillanin kanssa leikkimisestä.                               
 
 
Saatiin se poseerauskuvakin. Tulevaisuuden kasvattajaryhmän alkua?