H-hetki lähestyy

Tänään, 28.4, kävin tarkistuttamassa Violan Kalannin Univetin röntgenissä. Pentuja vatsasta löytyi kaikkiaan 7 kpl. Tiedossa on siis vilkas kevätkausi. Puutarhan rikkaruohot saavat todennäköisesti
kasvaa melko rauhassa.
 
Violalla on tärkeä tehtävä: uunissa paistuvan paistin vahtiminen.
 

Rauhallinen viikonloppu ennen pentuja

 
Viikonloppuun mahtui agilityä, patikointia Savojärven maisemissa, ja vähän puutarhahommiakin. Patikoimassa mukana olivat Iita, Lillan ja Freya. Viola jäi kotiin vatsaansa kasvattelemaan
 

 Matkan varrella oli makkara- ja salaattitarjoilu
 
 
 
 
Lauantaina Iita ja Lillan treenasivat Vanton agilitykentällä.









Agilitytreenin jälkeen siskot pääsivät
leikkimään hiekkakentälle




Monen toimen päivää

Tänään 6.4. Lounais-Suomen Spanielikerho järjesti Vantolla monitoimipäivän, esitellen erilaisia lajeja, mitä oman spanielin kanssa voi harrastaa. Sää ei meitä kovin hyvin suosinut:  koko viikon on ollut  kaunista ja aurinkoista, vaan vesisadetta piti aamupäivän.
Ihan mukavasti oli silti väkeä liikkeellä, ja agilityyn tutustujia riitti välillä jonoksi asti.

Freya ja Iita olivat mukanani, ja kumpikin pääsi agilityradalle ja Iita vielä ulkokentälle painimaan rakkaan Lillan-siskonsa kanssa.
Freya yllätti minut positiivisesti: päivän aluksi järjestettiin epävirallinen toko-koe, ja menin mukaan ihan vaan täytteeksi ja mehän saatiinkin ykkönen, 181 pisteellä. Tosi uskomatonta! Paikallamakuukin onnistui muuten, mutta Freya nousi ylös liian aikaisin.

Violakin tuli käymään Teijan miehen kanssa vähän myöhemmin. Rouvan vyötärönseutu on jo mukavasti pyöristynyt. Joko pentuja on useita tai ne ovat isoja kooltaan. Vielä neljä viikkoa, niin toivottavasti saan laittaa tänne kuvia missä on rivi pentuja hännät kaarella ruokailemassa emonsa nisillä.

Violan ruoka vaihdettiin jo samoihin pentunappuloihin, mitä olen aiemminkin käyttänyt, ja ne maistuvatkin hyvin. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Viola muuttaa meille, ja siihen mennessä siirrän pentulaatikon makuuhuoneeseen (se palvelee muulloin kissan nukkumapaikkana). Portti pitää myös asentaa makuuhuoneen oveen. Vaikeinta on varmaan opettaa Freya ja Iita nukkumaan muualla, kun ne nukkuvat sängyssäni.