17.3.2010

Aika menee niin nopeasti,ettei millään pysy mukana, ainakaan nämä päivitykset. Kaikillla pennuilla oli silmät auki kaksiviikkoisina, eli 7.3. Samana viikonloppuna pennut muuttivat makuuhuoneen pienestä pentulaatikosta tuvan puolella olevaan aitaukseen, missä on enemmän tilaa harjoitella ensiaskelia. Seuraavan viikon (10) puolivälissä alettiin harjoitella kiinteän ruuan syömistä. Syöminen oli ensin aikamoista räpeltämistä, mutta alkaa jo sujumaan. Tänään aamulla kaikki olivat yhtä aikaa ruokakupilla syömässä ja homma meni jo ihan hienosti.
Pentuaitauksesta kaikki osaavat jo tulla itse pois. Luonteenpiirteet alkavat erottua: Viola on vilkas ja utelias ja häärää ensimmäisenä joka paikassa. Ilona on myös toimelias ja leikkii muiden mukana. Pyry on rauhallisen oloinen kaveri. Rudolf on vilkas ja määrätietoinen.
14.3. eli kolmiviikkoisena punnitsin lapsukaiset, Ilona painoi 900 grammaa, Viola 1,5 kiloa ja pojat kumpikin 1,7 kiloa. Hyvin on ruokaa riittänyt.
Freya on toipunut hyvin ja on ensimmäisenä menossa ulos lenkille.